21. helmikuuta 2016

SUNNUNTAI HERKKU - KINDERPIIRAKKA

Nyt kolmena tulevana sunnuntaina tulee herkullisia reseptejä blogiini. Aloitetaan tämä sunnuntai makeasti kinderpiirakalla! Ohjeen löysin Kinuskikissan sivuilta.


KINDERPIIRAKKA

75g voita tai margariinia
vajaa desi sokeria
1 muna 
1 3/4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
60 g maitosuklaata 

VANILJA-VOIKREEMI

80 g huoneenlämpöistä voita
1 dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl kermaa

SUKLAAKUORRUTE

100 g maitosuklaata 
15 g huoneenlämpöistä voita

Vatkaa voi ja kerma vaahdoksi sekä sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään, jonka jälkeen lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita taikinaan myös rouheeksi leikattu maitosuklaa.

Voitele vuoka ja kaada taikina vuoan pohjalle. Kannattaa laittaa vuoan ympärille foliosta muotoiltu suoja, nimittäin paiston aikana tihkuva rasva saattaa sotkea uunia. Paista pohjaa uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia ja anna uunista tulleen pohjan  jäähtyä hetki vuoassa. Siirrä tarjoiluastialle.

Vatkaa vanilja-voikreemin voi kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahdon sekaan vaniljakreemijauhe sekä lopuksi kerma. Levitä kreemi pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa tunnin ajan.

Sulata mikrossa maitosuklaa ja sekoita suklaasulan joukkoon huoneenlämpöinen voi. Levitä kuorrute vaniljakreemin päälle ja sitten voitkin koristella piirakan haluamallasi tavalla. Itse ripottelin ystävänpäivän mukaisesti sydän strösseleitä päälle. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilemista.


Tämän kokoinen ohje sopii hyvin irtopohjaiseen piirakkavuokaan, jonka koko on 9,5 x 33 cm. Itse tein tämän pyöreään irtopohjaiseen piirakkavuokaan jonka halkaisija oli 24 cm. Jos teet tämän pyöreään piirakkavuokaan kannattaa kasvattaa aineet kolmanneksella :) Itse en muistanut tehdä tätä, jolloin jouduin tehdä vanilja-voikreemin kaksi kertaa.


Makeaa sunnuntaita kaikille!

10 kommenttia :

  1. Rakastan kindereitä ylikaiken! Tämä linkki pitää tallentaa ja kokeilla itsekin, näyttää niin herkulliselta!
    You had me at that Kinder part :D

    <3: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin mieki, kinderit on yks parhaista suklaamunista! Kokeile ihmeessä!

      Poista
  2. voi vitsi miten hyvännäköistä! :) Sun blogi vaikuttaa muuten ihan superkivalta, liityin lukijaksi!

    http://eellamaaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Nam! Näyttää ihan superhyvältä :)


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oi näyttääpä hyvältä1<3 Pakko pistää testiin :D
    http://anskisss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Todella herkullisen näköistä! Otan ehdottomasti tämän reseptin talteen makeanhimoa varten :P Kiitos sulle vinkistä!

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tämä todella vie makeanhimon mennessään!

      Poista