2. toukokuuta 2017

HUHTIKUULTA LÖYDETYT KAUNEUS SUOSIKIT

Toukokuun toinen päivä ja ihanan aurinkoisen lämmin sellainen :) Auringon ansiosta tulee ulkonakin vietettyä paljon enemmän aikaa ja olokin on energisempi. Ulkona olon takia onkin tullut oltua vähemmän koneella, joten blogijuttuja on hieman jäänyt rästiin. Ajattelin kuitenkin tämän postauksen pitää aivan ajallaan niin aloitetaan huhtikuulla löydetyiltä kauneus suosikeilta :) Tässä niitä tulee :


FORMULA 10.0.6 DOWN TO THE PORE - mustapääliuskat

Ensimmäisenä nämä Formula 10.0.6 mustapäiden poistolaput, joista löytyykin täältä tarkempaa postausta. Todella kätevät ja ajatella, nämä toimii oikeasti, kunhan vain muistaa käyttää näitä säännöllisin väli ajoin :) Ensin alue kastellaan, tässä tapauksessa nenä, liuska noin 10 minuutiksi nenään ja varovasti repiminen pois. Helppoa ja epäpuhtaudet ovat jääneet pois.


TRESEMMÉ EXPERT SELECTION BOTANIQUE - shampoo

Oli aika taas vaihtaa hiusshampoota ja kuivan päänahan takia päädyinkin tähän TRESemmén uutuuteen. Kyseessä on siis TRESemmén EXPERT SELECTION BOTANIQUE sarjan shampoo, joka sisältää ihanaa kookosmaitoa sekä aloe veraa. Enempää tästä en kuitenkaan vielä kerro, sillä tästä on luvassa ensi viikolla tarkempaa postausta!


NIVEA DAILY ESSENTIALS GENTLE CLEANSING CREAM & NOURISHING DAY CARE

Edellisten ihonhoitotuotteiden loppuessa täytyi tilalle hankkia uudet ja tällä kertaa päädyin Nivean Daily Essentials Gentle Cleansing - sarjaan. Nämä tuotteet sisältää manteliöljyä ja Hydra IQ ainesosia. Puhdistusemulsio puhdistaa tehokkaasti, kosteuttaa ihoa sekä rauhoittaa ihoa ja säilyttää ihon luonnollisen tasapainon. Tämä tuotesarja sopii erityisesti kuivalle iholle.

Tämä Nourishing Day Care päivävoide sisältää myös luonnon omaa manteliöljyä ja Hydra IQ ainesosia vahvistaen ihon omaa rasva-ainesuojaa ehkäisten ihon kuivumista. Kosteuttaa tehokkaasti, manteliöljy ravitsee ja hoitaa ja suojaahan tämä myös UV - säteilyltäkin. Sopii siis hyvin juuri näille säille!



CHANEL LE VERNIS NAIL COLOUR

Lakkasin vapuksi kynnet aurinkoisen lämpimän sään kunniaksi keväisen oranssilla Chanelilla. Lakan sävy on 307 ORANGE FIZZ ja on yksi kauneimimista oransseista sävyistä kynsilakoista mihin olen törmännyt. Ostin tämän tässä alkukevään aikana yhden bloggaajan instakirppikseltä. Tästäkin tuotteesta sunnuntaina omaa postausta :)

2 kommenttia :

  1. Huhtikuun toinen päivä
    Pitäisi siis lukea toukokuun toinen päivä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho!:D Kiitos kun olit tarkka ja huomasit :)

      Poista