3. toukokuuta 2017

TB : HUHTIKUU


Aikaa on jo mennyt sen verran, että toukokuussakin jo ollaan :) Ihanaa aurinkoista keskiviikkoa! Vapun lisäksi tänä vuonna myös pääsiäinen kuului huhtikuuhun ja herkkuja onkin tullut syötyä ihan kiitettävästi. Kinderkakulla ja suklaamunilla herkuteltiin pääsiäisenä ja donitseilla vappuna. Kävin kädentaitajien ihanalla kevättorilla ja pohdin kevään paria miinus juttua. Puin päälleni parikin kertaa verkkatakin ja pääsihän yhtenä lämpimänä päivänä päälleni vaaleanpunainen iihana trenssi! Päällystin marmorilla laatikoita, jaoin bloggaamisen tärkeät työvälineet ja esittelin muutamat ostokset. Kerroin lempi verkkokauppani, tein vihdoin olenko ainoa, joka tyylisen postauksen sekä kevään merkitkin toin tänne esille. Sellaista mm. huhtikuuhun tänä vuonna kuului, toki myös paljon muutakin!
Comments

Lähetä kommentti