26. lokakuuta 2017

CUTE POM CAP

Sää on viilentynyt huomattavasti tässä viime päivien aikana ja eilen olikin jo pakko ottaa virallisesti villakangastakki tänä talvena käyttöön. Eilinen tuuli on vaihtunut nyt juuri parhaillaan satavaksi ensi lumeksi. Kuinka ihanaa!

Vaikka lumisade onkin nyt ihanaa, en ole samaa mieltä kylmyydestä. Jo pienen hetken aikana kädet jäätyy ulkona ja varpaita palelee. Eilen ajattelin vielä kuitenkin pärjääväni juuri ja juuri uusilla nilkkureillani. Kaveriksi tuon villakangastakin ja mustien nilkkureiden kanssa pääsi kaikista uusin ja heittämällä ihanin ostokseni - tuo pieni söpö tupsulippis! Toisaalta myös huivikin olisi ollut vielä paikallaan, onneksi hanskat oli jo valmiiksi takin taskussa :)


Tämä pieni söpö tupsulippis on siis kaikista uusin ostokseni ja kun keväällä ensimmäistä kertaa törmäsin näihin hattuihin, olisin jo silloin itselleni tahtonut tämän. Sen sopivuudesta miulle vaan ei ollut tietoakaan, luulin ettei tälläinen lippis sopisi miulle ollenkaan. Onneksi vihdoin päätin sen kuitenkin ostaa, sillä oon nyt niin ihastunut tähän pieneen harmaaseen tupsuun!

Harmaasta puheen ollen, etsinnöissä olisi kiva tuubihuivi. Tähän takkiin parhaiten varmaan sopisi sellainen vaaleanharmaa, mutta olisihan näissä asuissa kiva olla jotain väriäkin mukana! Esimerkiksi keltainen tuubihuivi ei toisaalta kuulostaisi hullumalta :) Noh, katsotaan mitä löytyy, vaikka eihän tässä harmaassakaan kyllä edelleekään mitään vikaa ole...

Mitäs muute diggaatte tästä pienestä tupsusta?


POM CAP | BIKBOK
WOOL JACKET | MINT & BERRY
BAG | H&M
GLOVES | H&M
JEANS | GINA TRICOT
SHOES | MY WEAR

Comments

Lähetä kommentti