3. joulukuuta 2017

JOULUFIILIS KATEISSA?

Tänä vuonna miulla on tainnut olla joulufiilis hieman kateissa, varsinkin vasta tässä ihan parin viikon aikana. En tiedä johtuuko se siitä, ettei miulla ole nyt sitä joulukalenteria tai tuosta tällä hetkellä ulkona olevasta lötsä kelistä (kyllä, ihana valkoinen lumipeite on jo tänään ihan vettä vain) vaiko vain siitä, että melkeinpä koko ajan on jotain tekemistä. Outoahan se on, että tässä vaiheessa se fiilis loppuu kun vielä syksyllä oli ihan täpinöissä tästä tulevasta joulusta.

Nyt ajattelin kuitenkin tulla jakamaan teille muutamia vinkkejä miten saada itselle sitä joulufiilistä, sillä varmastikaan en ole tämän asian kanssa yksin. Onneksi tämä joulufiilis alkaa pikku hiljaa miullekin palaamaan, mm. näiden seuraavien ihanien vinkkien avulla :) Ja vaikkei sitä joulumieltä olekaan, tärkeää on se, ettei siitä ota mitään turhia paineita. Nyt ihanaa ja rauhaisaa ensimmäistä Adventtia siulle


- Yksi varmasti helpoin vinkki joulumielen saamiseen on joululaulujen kuunteleminen. Jos nämä perinteisimmät versiot ei innosta, aina näistä vanhoista ihanista lauluista löytyy niitä modernimpiakin versioita. Joku päivä ajattelinkin tulla kertomaan teille tältä vuodelta lemppari joululauluni :)

- Pipareiden leipominen ja joululaulujen kuunteleminen yhdessä on niin ehdoton kombo, että jos sillä ei joulumieltä synny niin sitten ei melkeinpä millään. Tänään itseasiassa juuri leivoin pipareita ja pakko myöntää, että heti tuli enemmän jouluisempi fiilis, ilman sitä luntakin.

- Vieraile jouluisissa tapahtumissa. Käy myyjäisissä, joulumarkkinoilla, kuuntele joululauluja jne.


- Lahjan antaminen hyväntekeväisyyteen nostaa heittämällä jouluista mieltä, tehdäänhän siinä samalla hyvääkin. Esimerkiksi joulupuu on mainio tapa lahjoittaa joulupaketti.

-  Osta lahjoja muille. Tuon lahjan antamisen hyväntekeväisyyteen lisäksi osta lahjoja myös läheisille. Ajatteleppa kuinka paljon esim. kaverisi ilahtuisi kun ostaisit hänelle tänä vuonna pienen joululahjan. Lahjojen antamisesta tulee aina hyvä mieli :)

-  Myös joulukorttien lähettäminen kuuluu aina perinteeseen ja kortin saaja saa varmasti hymyn huulille kortistasi. Kaikkein kauneimmat kortithan syntyy aina itse askartelemalla.


-  Katsele jouluisia kuvia ja ihastele. Takaan, että fiilis nousee heti kattoon kun katsoo vaikka Pinterestistä kauniita ja tunnelmallisia kuvia joulusta.

- Käytä jouluisia pussilakanoita, yövaatteita neuleita tai ihan mitä vaan mikä muistuttaa ihanasta joulusta. Esimerkiksi mukeja löytyy paljon jouluaiheisina.

- Tee itse joululahjoja vaikka leipomalla jotain ihanaa. Miltäs siis kuulostaisi jos tänä vuonna antaisitkin lahjaksi jotain itse tehtyä herkkua? Toki myös muutkin itse tehdyt lahjat kuulostaa yhtä hyvälle!

1 kommentti :

  1. Itselläni ensimmäiset joulufiilikset ovat tulleet siitä, kun ystävilleni joululahjoja tein käsin - kirjoitin toiselle tarinan ja toiselle lyhyen runokokoelman ❤

    VastaaPoista