18. helmikuuta 2018

SUNNUNTAI HERKKU - KEVÄINEN SITRUUNAJUUSTOKAKKU


Aurinkoista sunnuntai huomenta Kevät lähestyy jo ihan super kovaa vauhtia ja se näkyy jo ajankohtaisissa herkuissakin. Tällä kertaa sunnuntai herkkuna onkin valloittavan ihana keväinen sitruunajuustokakku.

Tämä ihanan raikas kakku on helppo tehdä. Se on mukavan maukasta ja raikasta sekä ihan hitusen hapanta sitruunan ansiosta :) Täydellinen herkku siis, kesällä tämä maistuu taivaalliselta varsinkin mansikoiden kanssa!

Ihania herkku hetkiä siis jälleen ja älyttömän ihanaa sunnuntaita rakkaat, xoxo


SITRUUNAJUUSTOKAKKU

Pohja

150 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte

4 kpl liivatelehtiä
4 dl vispikermaa
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
1 sitruunan raastettu kuori 
1 sitruunan mehu
1 rkl vanilliinisokeria
1 dl sokeria

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos irtopohjavuoan päälle (halkaisija n. 24cm), jossa on leivinpaperi. Painele taikinaa myös vuoan reunoille ja siiirrä vuoka jääkaappiin odottamaan.

Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, raasta pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Kuumenna mehu ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman.

Sekoita keskenään tuorejuusto, kermaviili, sitruunan kuori,  vanilliinisokeri ja sokeri. Kaada joukkoon ohuena nauhana liivate - mehuseos koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään tietysti yön yli. Halutessasi voit raastaa myös sitruunan kuorta koristeeksikin kakun päälle.

Comments

Lähetä kommentti